Siirry suoraan sisältöön

EU:n tietosuoja-asetus taloyhtiöissä


Taloyhtiöiden toiminnassa tietosuojaan liittyvät kysymykset ovat erityisen ajankohtaisia, kun uutta EU:n tietosuoja-asetusta ryhdytään soveltamaan 25.5.2018 alkaen. Samalla myös uusi tietotietosuojalaki tullee voimaan. Tietosuojalailla täydennetään ja täsmennetään EU:n yleistä tietosuoja-asetusta.

EU:n tietosuoja-asetus koskee lähtökohtaisesti kaikkea henkilötietojen käsittelyä. Suomessa tietosuoja-asetus on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, ja taloyhtiöt kuuluvat asetuksen soveltamisalan piiriin henkilötietoja käsitellessään.

Henkilötietojen käsittely on taloyhtiöiden ja isännöitsijöiden normaalia toimintaa. Lakisääteisen osakeluettelon lisäksi taloyhtiöt usein ylläpitävät mm. asukasluetteloa. Taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä vastaavat siitä, että asukkaiden sekä osakkaiden henkilötietojen käsittely on järjestetty asianmukaisesti. Taloyhtiön on hyvä harkita, mitä henkilötietoja ja mihin tarkoitukseen se tarvitsee.

Taloyhtiön on mm. tunnistettava, mitä henkilötietoja se toiminnassaan käsittelee sekä varmistettava, että käsittely täyttää lainsäädännön asettamat vaatimukset. Hallituksen jäsenten sekä isännöitsijän on syytä perehtyä uusiin velvoitteisiin. Tätä varten Kiinteistöliitto on koonnut aiheesta tietoa verkkosivuilleen kaikkien taloyhtiöiden käyttöön. Jäsentaloyhtiölle tarjolla on lisätietoa Suomen kiinteistöliiton sivuilla https://www.kiinteistoliitto.fi  

Avainsanat: